duunista tässä kirjottelen, vois sanoo, et kerranki aikaa oikee kunnolla miettiä ja pohdiskella tätä maailman menoo.. viime yönä taas pyöriskellessä yritin saada ees jotai selkoo toiveista ja unelmistani, pistää ajatuksia kunnolla järjestyksee, mutta eihän siitä taas mitää tullu - tuntuu, et jossai syvällä mielen syövereissäni vaan haluun olla masentunu paikasta riippumatta ;D ongelma on siis siinä, että molemmissa kaupungeissa (lpr ja vlk) tunnen olevani vaan käymässä, ei mitenkää tunnu, et pystysin 100 %:sti oleen hetkessä siä, missä oon. lappeessa on mun koti ja koulu ja hyvä niin - älyttömän kaunis kaupunki! - mutten pysty rauhottuu siä: koko ajan pitää olla pää kolmantena pyöränä (:D) menossa eikä mikään muu kiinnosta, kaipaan hirveesti entisille kotikulmille tuttujen naamojen pariin ja muutenki muuta juttuseuraa. vastaavasti heti, ku oon junasta ulos päässy, iskee paniikki ja järjetön kaipuu jonnekki suurempaan ja mahtavampaan, lappeen Rantaan. en näköjää pysty täälläkää täysin olee "kokonainen", mielessä hyörii semmone tyhjyys et tuntuu, että kaipais ammattiauttajan apua. ehkä varaanki ajan psykologille.. heti, ku pääsen "kotiin"... mun mielestä on kaikin puolin TYPERÄÄ, et venaan viikonloppuja ja juoksen junaan tuli hännän alla, hämeenlinnan kohallaki oon viä suht tyyni ja järjissäni, mut sit iskee se tolkuttomuus ja karu totuus - mikään ei helvetti kelpaa! täällä ollessa on ainaki se hyvä puoli, et aika tosiaa menee enimmäksee omien ajatuksien parissa, lenkillä, saunassa, jopa leffassa... toisaalta usein ootan, että koittas ny se sunnuntai jo, että pääsen asemalle ja hyppään junaan, "ah, onpa ihanaa päästä taas omalla kämpille"... mutta eihän se noin mee: ahistaa, vituttaa ja päällimmäisenä tunteena möyryää sama sekavuus, mikä vallitti jo menomatkalla ja oravanpyörä se vaan rullaa.

home's where your heart's at... one should just find that heart.